—Niinpä luulen. Tunnetko sinä hänet? kysyi vankinihti.
—Tunnen tok' tavallakin. Monet monituiset leningit häneltä möin. Vai täällä hän nyt on, Augusta neiti. Ja rouvana, herra jesta! Niin, niin, tiesin minä sen, että naimiseen hän tuli maisteri Kortmanin kanssa. Ja näinkin minä sulhasen kerran. Semmoinen partasuu, mustaverinen. Liekö tuo hänelle hyvä edes?
—Kuolluthan se jo on.
—Kuollut? Ettäkö hän sitten on leskenä, Augusta neiti?
—Leskenä, viime kesästä saakka.
—Herra armahda! Ja köyhyydessä!
—Eipä paljon muutenkaan.
—Kuulkaa, elkää menkö.—Onko monta lasta?
—Lienee noita neljä tai viis.
—Voi sentään! Neljä tai viis. Millä ihmeellä se raukka niitä eteenpäin vie?