Tuoko oli ottanut lapsen syliinsä? Ehkä suutelikin häntä? Ja vankeudessa hän oli istunut. Minkälainen ihminen hän oikeastaan mahtoi olla.
Hän katui sydämmessään, että oli ruvennut mihinkään tekemisiin tuonlaisen kanssa. Vanhat muistot nuoruuden ajoilta hänet huomaamatta olivat siihen houkutelleet. Mutta nyt hän koettaisi päästä erilleen mitä pikimmin.
Lopo ei huomannut, kuinka rouvan kasvot synkistyivät, sillä hän innostui leikkimään Pekan kanssa.
—Tu tui, tu tui—uu—äsäsäsä. Tutui—joko minä otan sinut taas.
Otanpas, otanpas, omaksi pojakseni otan———
Hän aikoi väkisen siepata poikaa vieläkin syliinsä.
—Pekka, tule pois lastenkammariin.
Rouva väistyi kauvemmaksi Loposta, vei poikansa pois ja painoi oven kiinni hänen jälkeensä.
—Mitä teillä muuten on asiaa? Ovatko tavarat jo myydyt.
—Jok'ikinen nokare. Tässä rahat.
Hän kaivoi taskustaan kourallisen toisensa jälkeen ja paiskasi kaikki pöydälle.