—Noinko paljon? Ei, mutta sehän on mahdotonta.
—Lukekaa. En minä edes tiedä minkä verran niitä on.
—Kolmekymmentäkolme markkaa. Mutta tämähän on kummallista.—Riikka, voitteko käsittää, hän tuo minulle kolmekymmentäkolme markkaa siitä roskasta.
—Ooho—
Riikka käänsi suuren, kummastelevan katseen Lopoon.
—Mitä nyt sanotte, Riikka?
—Merkillinen ihminen.
Lopo seisoi kädet puuskassa ja suu leveässä hymyssä.
—Mikä siinä, etten minä tavaraa saisi kaupaksi menemään. Tuokaa vaan enemmän samaa lajia. Emmehän vielä käyneet aitan vinnillä kahtelemassa. Mennäänpä sinnekin, ja pytingin alle, ja liiteriin. Tiedän, että on sitä rojua kerääntynyt tämmöiseen taloon.
—Kyllä sitä on. Ja koska ne menevät kaupaksi, niin—Mutta nyt on Riikalla päivällisen laitto. Jos tulette aamulla, niin keräilemme ne iltapäivällä valmiiksi.