—Te sitten muutatte Turkuun? Kuinka pian?
Rouva ei ollut enää kuulevinaan. Hän meni takaisin vieraiden luokse ja jätti Lopon siihen seisomaan.
Ensin Lopo sitä tuskin huomasi, ihmeissään kun oli tuosta odottamattomasta uutisesta. Mutta hän heräsi, kun rouva veti ovea kiinni jäljessään.
Sinne hän nyt meni kesken puheen! Ja Lopolla kun olisi vielä ollut niin paljon kysyttävää ja toimitettavaa hänelle.
—Pahuus kaikkiakin, hän mutisi itsekseen. Mitä ne ovat, nuo rouvat?
Ajaisi heidät hiiteen.
Lopo nykäisi hiukan sormellaan ovea.—Se meni raolleen; hän tirkisti sisään.
Siellä ne istuivat sohvassa ja nauraa virnuttivat rouvalle, joka nyt palasi heidän luokseen.
—Mikä kummallinen konnesanssi—?
—Voi, sanokaas muuta!
Rouva oli selin Lopoon, ettei tämä voinut nähdä hänen kasvojaan. Mutta äänessä oli harmin sekaista hymyä.