Eräänä päivänä huomasi John Alman pöydällä Strindbergin »Giftas».
»Onko Nymark käynyt täällä?» hän kysyi.
»Kävi edeltäpuolen, kun sinä olit lyseolla», vastasi Alma.
Senjälkeen ilmestyi Almalle tuon tuostakin uusia kirjoja, milloin
Zolan, milloin Guy de Maupassantin tai jonkun nuoremman
pohjoismaalaisen kirjailijan teoksia. Olipa siellä kerran jo Arne
Garborgin »Mandfolk» muiden muassa.
»Kyllä ne ovat hyviä nuo, kun niitä vaan osas lukea», sanoi John.
»Mitenkä niitä sitten pitäisi lukea?»
»Niin että näkee pahan seuraukset. Kun Arne Garborg antaa sankareinsa Mandfolk'issa sanoa itsestään, että he ovat suuria sikoja, mutta etteivät he sille enää mitään voi, pitäisi sen toki vaikuttaa enemmän kuin parhaimmatkaan siveellisyyden saarnat.»
»Ei Nymark ota niitä siltä kannalta.»
»Mitäs Nymarkista! Hän on juuri noita pintapuolisia ja kevytmielisiä ihmisiä, jotka eivät pysty menemään ytimeen missäkään asiassa.»
»Se el ole totta. Hän on päin vastoin suuri ajattelija.»