»Heti, muruseni, kun vaan sytytän papyrossin.»
Hän tuli ja kietoi kätensä Alman vyötäisille.
»Eikö se ole kaunis?»
»Onhan se.»
Johnin silmät luiskahtivat ruusun ohi; hän tapaili Alman katsetta, otti häntä leuvan alta ja käänsi hänen kasvonsa itseään kohti. Ja hän painoi pitkän suutelun noille vastahakoisille huulille.
»Oih, elä», sanoi Alma punastuen, »näkevät tuonne kamariin».
»Entä sitten? Lieneehän minulla lupa hyväillä omaa vaimoani.»
John suuteli häntä leikillisellä uhalla monet kerrat, kunnes Alma puikahti hänen käsistään pois.
»Anna nyt olla, John», hän sanoi ja vetääntyi kauvemmaksi.
John meni kamarin ovelle.