»Eihän täällä ole ketään. Sinä vaan suotta pelkäät.»
Mutta Alma alkoi puhua muusta.
»Helmi on äreä. Minä olen alkanut häntä vieroittaa.»
»Vai niin. Hänellä on siis, raukalla, ensimmäinen surunsa.»
»Ei sitä auta katsoa.»
»Tietysti ei.»
»Minun vaan—» Alma poimi kuivia lehtiä kasveista—»pitäisi olla näkyvistä pois niin paljon kuin mahdollista.»
»Elä mene sille puolelle lainkaan. Oleskele täällä salissa ja minun kamarissani.»
»Parempi, etten ensinkään olisi kotosalla. Tulen kumminkin aina menneeksi sinne, kun kuulen hänen itkevän.»
»Sen verran teissä naisissa on luonteen lujuutta. Entä kun nyt harjoittelisit, muruseni, siihen. Mitä—? Tämä minusta olisi juuri oivallinen tilaisuus.»