»Kun en jaksa enää.»
»Minunpa jo lienee aika lähteä», sanoi Alma, koettaen saada hansikkaan viimeisiä nappia kiinni. »Autapas, John, tuo on niin vaikea.»
John teki niinkuin hän pyysi ja saattoi häntä sitten etehiseen.
»Jalanko menet?» hän kysyi.
»Ei, hevosella. Isvosikka odottaa pihassa.»
»Kuinka? Ohkasen sadenutun vaan otat päällesi? Näin kylmällä. Mitä ajattelet?»
»Tällä välin en ennätä jäähtyäkään.»
»Mutta voisithan yhtähyvin panna lämpöisemmän?»
»Joka painaisi pukuni ihan ruttuun. Kiitos paljon! ja hyvästi nyt,
John!»
Hän aikoi ensin antaa vaan hansikkaisen kätensä, mutta sitten, ikäänkuin olis joku äkkinäinen mielenmuutos tapahtunut, kietoi hän molemmat käsivartensa Johnin kaulaan ja suuteli häntä.