»Sitten he aina välillä kuiskuttelevat toisilleen.»
»Laittelevat juttuja, tietysti. Juuri noiden tuommoisten tapa.»
Nymark nauroi ivallisesti; mutta hetken päästä hän jätti Alman toisten seuraan ja läksi herrojen puolelle, sillä hän aavisti jo pahaa.
Outoja naamaria kokoontui Alman ympärille. Muutamat sanoivat kohteliaisuuksia, mutta toiset laskivat jotenkin julkeata pilkkaa, ja se alkoi häntä harmittaa.
»Sinä vaan yötä lämmität, kaunis päivä, siksi että se sinut valtaa», sanoi eräs.
»Ellei jo liene vallannut», lisäsi toinen.
»Hän tekee kuin siskonsa. Kaikki päivät vajoovat yön helmaan.»
»Ja pimenevät.»
Alma läksi suuttuneena heidän luotaan toiseen huoneesen. Siellä istui rouva Leistén sohvalla.
»Pois minä jo otan naamarin, kun ihmiset ovat niin ilkeitä», hän sanoi paljastaen kasvonsa. »Vasten silmiä eivät toki uskalla sanoa tyhmyyksiään.»