Lähellä istui muutamia rouvia, jotka katsoivat häneen oudosti, ikäänkuin jonkun ajatuksen takaa ja siirtyivät äänettöminä muuanne.
»Minuako ne pakenivat?»
Hän loi kysyvät silmänsä rouva Leisténiin, jonka kasvot osoittivat, että hän jotakin tiesi, vaikkei tahtonut mitään sanoa.
Almalle pysähtyi veri poveen.
»Mitä tämä merkitsee? Puhu, Emma kulta!»
»Kai sen jo itsekin arvaat.»
»En mitään minä arvaa. En mitään.»
»Ooh, arvaat kyllä. Näenhän sen.»
»Onko mahdollista? He—?»
»Niin, te olette olleet varomattomia.»