»Olen minä katunut, niin kauheasti katunut. Mutta ei se auta.»
Maijaliisa ei osannut sanoa siihen paljon mitään; hän oli aikonut rukoilla ja pannut kätensä rinnalle ristiin. Mutta uni vei vallan, ennenkuin hän pääsi keskiväliin »Isä meidän» rukousta ja silmät painuivat väkisen kiinni.
»Maijaliisa», kuului taaskin rouvan ääni sängystä, »ettekö jaksa valvoa vähän aikaa».
»Kyllä»; hän nousi istumaan ja hieroi silmiään. »Ihmettä, kuinka pitää nukuttaa.»
»Minua kutsutaan tuomiolle.»
»Herra Jumala!»
»Tulkaa likemmäksi. Pitäkää minusta kiinni!»
»Rouva kulta. Mikä teitä vaivaa?»
»En minä tiennyt niin käyvän. Se tuli niin äkkiä. Heräsin vasta sitten, kun rikos oli tapahtunut.»
»Mikä rikos?»