»Onhan se, toisen vuoron aina kovastikin.»
»Hukassa niitten kanssa on.—Mihinkä se nyt pannaan?»
Hän katsoi vaimoonsa, joka istui samassa huoneessa.
»Eiköhän lastenpytinkiin. Siellä on koppi tyhjänä Eevan jälkeen.»
Portista vasemmalle oli pieni rakennus, sisältävä kaksi huonetta, joissa hoidon vanhat vaimot ja kaikki pienemmät lapset asuivat. Kymmenkunta oli edellisiä, jälkimmäisiä pariinkymmeneen. Ensimmäisen huoneen nurkassa oli laudoista tehty pimeä koppi mielipuolia varten. Tämän sai Mari olopaikakseen, koska se sattumalta nyt oli tyhjänä.
Kuuma, pahanhajuinen ilma löyhkäsi heitä vastaan, kohta kun ovi avattiin. Tiina Katri oli läkähtyä; hän pani esiliinan-nurkan monin kerroin suun ja sieramien eteen.
Lapset itkivät ja juonittelivat.
»Olettekos hiljaa, penikat!» huusi yksi vaimoista kimeällä äänellä.
Suuremmat taukosivat, ja jäivät katselemaan tulijoita; mutta pienemmät yhä kitisivät. Etuhuoneessa muutamat vaimot kehräsivät villoja, toiset karttasivat. Ovi oli auki toiseen huoneesen oikeaan; siellä tuuditeltiin viittä kätkyttä yhtäaikaa. Lapset parkuivat ja tuudittajat lauloivat, jos lauluksi tuommoista yksiäänistä mölinätä saattoi sanoa. Aina välillä he löivät kämmenellään kätkyen päähän.
»Mörkö tulee, mörkö tulee, oletkos ääneti.»