»Entä Ville? Minnekä se on mennyt?»
Petu osoitti sormellaan puuliiteriin ja vaimot menivät sinne kumpikin.
Tähystelivät ympärilleen, vaan eivät nähneet mitään.
»Ville!» huusi äiti.
Vastausta ei kuulunut. Mutta nyt, kun silmät olivat tottuneet hämärään, eroittivat he pojan nurkasta. Riidellen kiipeili äiti halkojen yli hänen luokseen.
»Vai et sinä vastaa, junkkari, vaikka huudetaan.»
Villellä oli suu täysi. Levollisesti hän katsoi tuleviin ja söi.
Kädessä oli vielä kappale nuorta leivänsisustaa.
»Tuossa se nyt on», sanoi Tiina Katri.
Äiti ryösti pojalta saaliin ja löi sormille.
»Mistä sinä sait? Petuko antoi? Elä itke, sano kauniisti, kun äiti kysyy, sano lapseni. Petuko antoi?»
»Petu, yhyy.»