—No—?
Aarnold kääntyi päin. Hän nousi hitaasti, mitään virkkamatta ja meni eteiseen ottamaan päälleen. Aarnold tuli jäljessä. Jäi panemaan kalossia jalkaansa, kun Selma kiirehti portaita alas. Siinä hän kompastui ja oli vähällä langeta. Aarnold sattui silloin parahiksi tulemaan ovesta.
—No noh!
Ääni oli todella pelästynyt, mutta sitten se muuttui vihaiseksi.
—Kumma, ettet sinä voi liikkua varovaisesti. Nyt olit vähällä mennä nurin niskoin. Älä kiirehdi noin, tule tänne ja ota käsivarteni.
Selman täytyi laskea kätensä hänen käsivarrelleen. Mutta niin kauas hän vetäytyi sivulle kuin mahdollista. Eikä hän puhunut sanaakaan koko matkalla, että. Ei puhunut kiusallakaan. Sillä hän tiesi varmaan, että Aarnold ei häntä rakastanut ja tiesi senkin, että jos hän nyt lapsivuoteessa kuolisi, ei Aarnold häntä ollenkaan surisi, vaan ottaisi heti toisen vaimon. Hänestä tuntui, kuin hän kävelisi vento vieraan miehen rinnalla. Jos olisi uskaltanut, kuinka mielellään hän olisi vetäissyt kätensä pois.
Ei Aarnold liioin puhunut. Ilma oli tosiaankin raitis, siitä väkisenkin virkistyi. Selma olisi mielellään tahtonut kävellä yksikseen, vapaasti, minne tahtoi ja astui mieltä myöten milloin hitaammin, milloin nopeammin. Mutta Aarnold vei häntä aina samoja katuja, samaa tasaista kävelyä, samoissa kulmissa käännettiin, samat matkat astuttiin. Hän oli kuin pihdissä, Aarnoldin käsivarsi painoi hänen kättään ja koko hänen olemuksensa vaikutti masentavasti. Kaikki halu ja kaikki ilo siinä tukehtui. Mekaanisesti Selma astui hänen rinnallaan, koetti pitää samaa tahtia, hengästyi, vaan kesti kuitenkin ja tunsi helpoitusta, kun pääsi kotiin jälleen, ja virui pitkällään taas omalla sohvallaan.
Siitä oli tämä nykyinen tila hyvä, ettei tarvinnut pitää pahaa omaatuntoa, vaikka ei mitään tehnyt, loikoili vain päivät päätään. Olihan luonnollista, ettei hän jaksanut olla ylhäällä, että hän voi pahoin, oli väsynyt ja heikko. Mitäpä hän ylhäällä tekikään? Miina toimitti kaikki askareet, sen kuin hän vain oli valvovinaan päivällisen laittoa, vaikka sekin oikeastaan oli Miinan huostassa. Kokki-kirjan mukaan hän välistä antoi Miinalle neuvoja ja käskyjä, mutta ei hän ollut varma siitä, josko Miina näitä neuvoja todella seurasi, vai menettelikö oman päänsä mukaan. Yhdentekevää Selmasta muuten. Enimmiten hän noita käskyjä antoikin sen vuoksi, että itse tuntisi olevansa emäntänä ja että Miinakin sen muistaisi. Hyvä oli kertoa myös Aarnoldille joskus, miten ruoka oli valmistettu, kuinka paljon siihen oli aineita käytetty, mitä se oli tullut maksamaan ja niin poispäin. Siitä sai niin sopivan puheen aineen.
Selma mietti usein itsekseen, mikä nimi lapselle pantaisiin. Hänellä oli monta ehdolla, mutta ei vain päässyt selville siitä, mikä niistä oli kaunein. Viimein hän päätti kysyä Aarnoldilta.
—Mikäkö nimeksi? Annahan olla—