—Mitä hyi? Saatat sen nyt minulle sanoa.
—Enpäs sano. En virka mitään, koska olet noin tuhma.
—Älä virka—minä sitten odotan vain ja katselen.
Pukiessaan Selma kuitenkaan ei voinut muuta ajatella, kuin tuota mahdollisuutta, että heidän arvokas, ylevä uskonnon opettajansa, lehtori Hellman, tosiaankin olisi häneen mieltynyt. Niin suurta kunniaa—uskalsiko hän sitä toivoa? Ei, ei!
Mutta kuitenkin?
Suuremmalla huolella kuin ennen hän nyt järjesteli pukuaan. Ei se tarkoituksella tapahtunut, noin vaistomaisesti vaan. Ja kun Anni sai hameen korjatuksi, hän kiitti innokkaammin, kuin toinen olisi odottanutkaan entiseen välinpitämättömyyteen nähden.
Muuttui sitten yhtäkkiä puheliaaksi ja avomieliseksi.
—Tiedätkös, Anni, minkälaiseen mieheen minä voisin rakastua?
—No, anna kuulua.
—Semmoiseen, ja ainoastaan semmoiseen, johon voin katsoa ylös. Hänen pitää olla minua niin paljon korkeammalla, etten kykene näkemään hänessä mitään puutteita, enkä mitään vikoja. Eikä hän saisi koskaan osoittaa mitään heikkoutta, ei koskaan antaa syytä moitteelle.