Selma tunsi suloista rauhaa koko elimistössään.
—Jumalalle kiitos, hän kuiskasi.
Aarnold suuteli häntä otsalle. Rouva kääri lapsen vaatteeseen ja hoiteli sitä. Se parkui yhä. Selman sydän lämpeni ja hiljainen ilo täytti mielen.
—Miksi se raukka itkee, hän kysyi.
—Täytyyhän sen saada ilmaa keuhkoihinsa, vastasi rouva. Saan onnitella, herrasväellä on pieni tytär.
Hän koetti saada äänensä iloiseksi, mutta se ei aivan onnistunut.
Selma katsoi Aarnoldiin. Hän oli hymyilevinään, kasvoissa Selma älysi kuitenkin liian selvään katkeran pettymyksen.
Hän huokasi ja painoi silmänsä jälleen kiinni. Kuunteli itkua ja tunsi raukkaa kohtaan sanomatonta hellyyttä.
Pestynä ja puhtaisiin vaatteihin puettuna se tuotiin hänen viereensä.
Pienet punaiset kasvot pitsien ympäröiminä olivat siinä lähellä häntä.
Hän painoi huuliaan pehmeälle poskelle.
—Pikkuinen raukka!