—Että jos miehenne tulisi käymään hänen puheillaan.
—Sepä on työssä nyt.
—Tulkoon sitten illalla työstä päästyään.
—Kyllä sanon.
Poika meni. Maria lopetti luuttuamisen ja otti Yrjön syliinsä. Lapsen rievut jäivät pesemättä, pölyt pyyhkimättä. Häneltä katosi työinto, eikä hän voinut muuta kuin miettiä ja yhä uudelleen miettiä: »mitä herran nimessä patruuni Villestä tahtoi». Eikä hän päässyt selville siitä, hyvääkö tuo merkitsi vai pahaa.
Niin pian kuin Ville ovea aukasi iltahämärässä työstä palattuaan, huusi
Maria hänelle jo vastaan:
—Kuules, hyvä ihminen, kun patruuni laittoi sinua hakemaan luokseen.
—Kuka patruuni?
—Oppman, herra jesta.
—Vai niin. Mitä hän minusta?