Vaan ennenkuin Ville ehti saada sanaakaan suustaan, hän jatkoi:
—Menkää tuosta ovesta!
Ville nosti varoitellen suuria jalkojaan, ikäänkuin olisi hän pelännyt tuon kiiltävän lattian särkyvän niiden alla. Koko hänen ruumiinsa oli lamaantunut, hän tunsi itsensä vieraaksi ja oudoksi tässä ympäristössä. Äskeinen uhkaylpeys pakeni kuin tuhka tuulessa.
Patruuni käveli edestakaisin kammarissaan, ja eräs nuorempi herra, lieneekö ollut hänen poikansa, istui sohvalla, suuri sanomalehti edessä. Sen takaa hän kerran vain vilkaisi Villeen, sitten ei pitänyt hänestä enää lukua.
—Te olette Toikka? kysyi patruuni.
—Niin olen.
—Osaatteko hoitaa hevosta?
—Kyllä.
—Olen ajatellut lähettää teitä viemään kuormaa Kajaanin markkinoille.
Hän oli selin Villeen ja selaili paperia pöydällä.