—Ja mitä tekee työmiehen vaimo tuommoisella? En ihmeeksi ilkiäisi päälleni panna. En vaikka. Luulisivat vielä miksi hyvänsä.
—Sepä kuuma! Vai et ilkiäisi panna päällesi.—Kyllä minä panen. En häpeä ollenkaan.
—Etkö pelkää pahoja puheita?
—Mitä tarkoitat?
—Niin, näes, ihmiset ovat aina valmiit selittämään asiat pahoin päin, tiedäthän sen. Ja kun sinä yht'äkkiä rupeat noin koreilemaan, niin voivat arvella yhtä toista.
—Ooho! Mitä ne siitä osaisivat arvella?
Maria punastui ja kumartui alas ottamaan jotain pöytäkaapista.
—Näkyvät ne osaavan, kun vähänkään vaan saavat syytä. Ja tässä kohden—niin, täytyyhän itsesikin myöntää—
—Mitä sitten? tiuskasi Maria suuttuneena, kun ei toinen tahtonut jatkaa.
—Että kummalta tämä näyttää. Ei työmiehen vaimolla tavallisesti riitä varoja tuommoiseen koreilemiseen, eikä sitä juuri kaikki viitsikään, sitä kun tavallisesti pidetään huonona merkkinä. Mutta tee kuin tahdot, en kiellä enkä käske.