—Näissä on taskutkin, hän sanoi, kun Yrjö ei aluksi mitään virkkanut.
Hän vielä näytti niitä varmuuden vuoksi.
Ei Yrjö sittenkään ääntä päästänyt, katselihan vaan pitkään mustilla, terävillä silmillään.
—Eipäs anneta sinulle housuja, äiti sanoi, ettei anneta milloinkaan.
—Valehtelet, ärjäsi Yrjö.
Ja hän sävähti punaiseksi korvia myöten.
—Hame kuulutaan laitettavan Riikan vanhasta.
—Valehtelet! ärjäsi Yrjö uudestaan ja karkasi päälle, kiukusta puhisten.
Mutta ihmisiä oli saapuvilla, he juoksivat väliin. Kalle pääsi Riikan turviin ja tuvassa alkoi joukko taas päivitellä, kuinka pahasisuinen ja kateellinen tuo poika parka oli. Hänellä nyt muka pitäisi olla yhtä hyvästi kaikki kuin talon omallakin pojalla. Vaikk'ei ollut muuta kuin huutolainen ja äpärälapsi. Mutta se oli perinyt tuon luontonsa äidiltään, juuri semmoinen oli hänkin poloinen ollut.
Näitä puheita kuunnellessa asettui Yrjön viha; hän muisteli vaimoa, jota hän siellä tuvan nurkassa repi, ja mieli kävi niin ikäväksi, että vedet valuivat alas poskille.