—Nyt se vielä itkee ähmissään, sanoi Riikka ja silitteli Kallen tukkaa.
Jotenkin samaan aikaan heille ruvettiin aakkosia neuvomaan. Aapelus annettiin Kallen käteen, mutta Yrjö sai katsoa siihen myöskin, että Kallea paremmin haluttaisi, sillä häntä siinä oikeastaan neuvottiin. Mutta Yrjöllä oli terävämpi pää, hän oppi tuota pikaa ensin aakkoset ja sitten suoraa päätä lukemaan. Kalle jankkasi vielä tavaamista, kun Yrjö jo sai selvän mistä kirjasta hyvänsä.
Emäntää harmitti.
—Kallen kiusalla se vaan, hän sanoi. Mutta ei hän sillä pitkälle pääse, siihen se jää, kun Kalle kouluun pannaan.
Niin kävikin. Kalle lähetettiin kouluun lukujaan jatkamaan. Yrjö taas samana syksynä sai ruveta paimentamaan. Sen jälkeen pojat vähemmän olivat yksissä, Kalle oleskeli lupa-ajat kotona, sillä koulu oli etäällä, ja Yrjön annettiin mennä renkien mukana työhön. milloin ei paimenessa ollut.
Vähitellen he vieraantuivat toisistaan, varsinkin sitten kun Kalle muutamain vuosien perästä tuli lyseoon. Hänestä, näet, aijottiin tehdä pappia.
—Siitä ehkä tulee vielä rovasti, taikka hyvästä lykystä piispa, sanoi emäntä. On semmoisia kummia ennenkin nähty.
Hän kuvaili jo mielessään, kuinka suurella kunnioituksella häntä otettaisiin vastaan pappilassa rovastin äitinä, ja kuinka kaikki herrat ja rouvat tungettelisivat katsomaan ja tervehtimään häntä, joka semmoisen pojan oli kasvattanut.
Ei kumma, että tulevalle rovastille koetettiin laittaa kaikki niin hyvin kuin suinkin voitiin, sekä ruuan että muun puolesta. Paras kammari annettiin hänen haltuunsa, ikkunaan pantiin valkoiset verhot ja uusia huonekaluja teetettiin. Niin oli sitten komea, kuin herraskammari ainakin.
Kesäluvalle häntä silloin odotettiin. Hän oli päässyt viidennelle luokalle ja emäntä laski, ettei siihen olisi kuin seitsemän vuotta korkeintaan, kun Kallea papiksi vihittäisiin.