Lotta sieltä noin puolen tunnin kuluttua ensin ilmestyi.
—Noh? kysyi Yrjö ja teroitti silmänsä hänen harmaankarvaisiin kasvoihinsa.
—Terveisiä. Hän on lopettanut.
—Kuollut?
—Kuollut on niin.—Ei ollut hänellä pitkää elon aikaa.
Kuollut! Sanna kuollut!—Hän näki tytön edessään, niinkuin hän keväällä istui kivellä, hymyillen, punastuen ja varpaallaan kaivaen maata.
Nytkö kuollut? Kuollut! Ijäksi sammuneet nuo ujostelevat, hempeät silmät!—Kylmänä, jäykkänä kasvot, kädet, varpaat, koko tuo hoikka, notkea ruumis?—
Yrjö astui kuin unessa kotiinpäin. Ei hänellä ollut selvää ajatusta tällä hetkellä; outoa, pysähtynyttä oli kaikki ja tuntuipa melkein kuin raukeisi hänenkin elämänsä ikipäiviksi siihen.
MUTTA MITÄS TAPAHTUI
["Purjeita kuivaamassa" nimisen kertomuksen johdosta Juhani Ahon
"Lastuissa".]