—Nouskaa ylös tänne ja lähtekää mukaan, niin kerromme teille uutisia
Rautalammilta.
—Lähtekää! kehoitti Ottokin ja hänen silmissään näin tuon saman herttaisen katseen, jonka niin hyvin tunsin entisiltä ajoilta.
—Mutta mitä sanovat Eero ja Volmar?
Minä katsoin Emmiin. Hän hiukan epäili hänkin.
—Tulkoot he jäljessä, sanoi Sanni, Heikki saa viedä heille sanan, Otto pannaan ohjaksiin.
—No niin, no.—Vai, mitä arvelet, Emmi?
—Mennään!
Otto auttoi meidät ylös vaunuihin ja nousi itse kuskipenkille. Heikki jätettiin tielle.
—Sanokaa, Heikki, että tuovat meille sadenutut mukaan, illalla tulee ehkä kylmä, huusin hänelle vielä jälkeen.
Ja sitten mennä huristettiin eteenpäin. Puut vilahtivat ohitsemme, pellot ja niityt pyörähtivät taakse, uusia näkö-aloja aukeni eteen. Otto oli taitava ajaja, hyvässä turvassa istui, kun hän oli ohjaksissa. Siinä oli tarmoa ja väkevyyttä tuossa suorassa, hoikassa vartalossa. Hänellä tosiaankin oli parempi vartalo kuin Volmarilla, joka alkoi olla liian lihava. Päätin kieltää Volmaria juomasta syödessään, sillä sehän se kuului paisuttavan ihmisiä.