Oli myöhäinen lokakuun ilta. Lapset olivat jo levolla, Elli lopetteli pöytäliinan ompelusta. Herman astui edes takaisin lattialla.

—Emmekö lähde makuulle mekin? hän ehdotteli.

Elli ei oikein olisi malttanut, hän oli ajatellut saada työnsä sinä iltana valmiiksi. Mutta hän laski sen nyt kuitenkin pois kädestään.

Ei kuulunut hiiskahdustakaan Hermanin vuoteelta ja Elli siitä mielissään nukkui tuota pikaa. Puolen yön aikaan hän havahti äkkiä.

Joku seisoi huoneessa.

—Rouva, rouva, nouskaa ylös! kuului säikähtynyt ääni hänen korvissaan.
Ja samassa pamahtivat kellot soimaan.

—Missä se on?

—Puoti palaa!

—Hyvä Jumala! Herman!

Ei vastausta.