—Herman, Herman!
Oliko hän jo noussut ja lähtenyt hätään? Heitä herättämättä, vaikka tuli oli juuri heillä irti?
—Pankaa lasten päälle!
Hän sieppasi kynttilän ja läksi salin kautta miehensä huonetta kohti.
Siellä hän olikin omassa kamarissaan. Tuli ovella vastaan.
Kynttilästä lankesi valo hänen kasvoilleen. Ne olivat harmaan kalvakat ja oudot. Häntä tuskin olisi voinut tuntea.
Ne painuivat semmoisina Ellin mieleen.
—Herman, puoti palaa!
—Vie lapset pois.
Muuta hän ei sanonut, vaan meni hänen ohitsensa ulos. Ulkona humisi tuli. Pihaan ajettiin vesitiinuja; komentosarjoja, huutoa ja räiskettä kuului. Lapset itkivät, palvelijat siunailivat ja juoksivat äänettöminä ympäri. Vieraita ihmisiä töyttäsi sisään, sohistivat kiiruusti vaatteita lasten päälle, sieppasivat ne syliinsä ja lennättivät pois. Elli seurasi heitä, melkein tajuttomana.