Ja hänen täytyi lähteä ilman että sai Hermania sen enempää puhutella.
Kadulla hänen edellään käveli miehiä. He tuntuivat keskustelevan tulipalosta.
—Kuinka lienee päässyt irti?
—Tietymätöntä.
—Kuuluu olleen korkeasta vakuutettu.
—Varasto sadasta viidestäkymmenestä tuhannesta.
Nuo lauseet hän kuuli ohimennessään.
Äkkiä muistui hänelle mieleen Hermanin oudot, harmaan kalvakat kasvot viime yöstä. Ja samalla nousi joku epäselvä, tuskallinen tunne hänen poveensa.
—Ei, varjele taivas!
Hän kiirehti askeleitaan ikäänkuin pakoon päästäkseen. Tuli ystäviensä luokse, sai lapset syliinsä, hyväili ja suuteli heitä, ja rauhoittui.