—Etkö ole silloin mitään erinomaisempaa huomannut?
—En mitään.
Elli pyyhki kylmää hikeä otsaltaan. Viskaali kumartui alas ja kirjoitti jotain muistiinpanoa paperiin. Kaikki olivat äänettöminä. Kynä vaan rapisi yhtämittaa.
Mitä kaikkea hän sinne kirjoittikaan?
Tytöt seisoivat rinnan ovensuussa ja näyttivät vaivaantuneilta. Punaiset, turpeat kädet riippuivat toisella pitkin kupeita, toinen taas katsoi sopivaksi pitää niitä yhdessä vyötäisten kohdalla.
Herman vaan luonnollisen levollisena nojautui tuolin karmiin ja odotteli, milloin viskaali lopettaisi kirjoituksensa.
Olisiko hän sittenkin syytön? Hän ei edes sävähtänyt, kun kerrottiin, että öisin oli liikkunut ulkona. Voisiko hän siihen määrään teeskennellä?
Mitä piileili tuon rehellisen muodon takana?
Ja onnistuisiko tämä salaaminen?
Viskaali ei näyttänyt vielä mitään epäilevän. Hän taukosi kirjoittamasta, pisti kynän taskuunsa ja kokosi paperinsa. Ellille hän sanoi jäähyväiset ja kääntyi sitten Hermaniin.