Hän puristi molemmin käsin ohauksiaan.
—Kun voisin olla ajattelematta, hyvä, rakas Jumala, kun voisin olla ajattelematta, hän kuiskaamalla puheli itsekseen.
Työhön hän päätti ryhtyä. Muisti, että liinavaatteet olivat vakoissa vielä yölliseltä. Ne olivat järjestettävät kaappiin.
Hän meni sänkykamariin, jossa vaatteet olivat. Ruokasalista juoksi pikku Herman häntä vastaan avosylin. Viatonta iloa loisti hänen kasvoistaan. Lapsiraukka!
—Elä tule, elä tule! huusi Elli ja koetti karttaa että hän ottaisi hänestä kiinni.
Hermanin kädet putosivat alas, suuret silmät katsoivat äitiin ja suu rupesi hömmäilemään.—Mistä syystä oli äiti hänelle vihainen?
—Elä itke, lapsi, elä. Mene Liisan luokse, Liisa ottaa sinut syliin.
Sano, että äiti käski. Liisa on niin hyvä ja rehellinen ihminen.
Hänestä ei tartu lapseen mitään pahaa. Mene sinne. Äidillä on toimia,
mene.
Ja hän itse syöksyi pois pakoon.
Heittääntyi sänkyyn suulleen, painoi kahdella nyrkillä otsaansa ja puhkesi itkuun. Raivosaan itkuun, joka pani koko ruumiin vavahtelemaan,
—Mutta olenko minä hassu, olenko minä ihan, ihan hassu? Mitä minä itken oikeastaan?