—Tuntuu.
—Sitten minä menen pois, että rouva pääsee nukkumaan.
Hän astui hiljaa varpaillaan toiseen huoneesen ja painoi oven kiinni.
Hiljaista oli, mutta se hiljaisuus pihisi. Jäsenissä tuntui raukeutta, vuode hänestä heilui. Välistä hän luuli putoavansa. Mutta ei hän sitä pelännyt. Ei hän pelännyt mitään muuta kuin kamalia, pahoja ajatuksia. Niistä jos hän vaan pääsisi lepoon!
Koettaisiko hän nukkua? Sitten kun heräisi, ne ehkä olisivat poissa ainaiseksi.
Hän ummisti silmänsä.
Hiljaa vaan. Pois ajatukset, pois, pois, että uni tulisi…
Kauvanpa viipyi Herman siellä ulkona. Katselivatko tulen jälkiä? Vai—?
Eihän vaan liene viskaali sittenkin huomannut, kuinka asian laita oli ja sentähden vienyt häntä erilleen tutkittavaksi.
Elli unohti päätöksensä. Hän viskasi peitteet pois. Silmät olivat seljällään, uni haihtui äkkiä kauvas.