Hän sieppasi päällyshuivin hartioilleen ja syöksi ulos.
Eipä näkynyt ketään pihan puolella ainakaan. Oliko viskaali vienyt hänet poliisikammariin, taikka linnaan suorastaan?
Hän seisoi portailla ja tähysteli. Tuuli viuhtoi hänen päällyshuiviaan ja hameen helmoja. Hermania ei näkynyt ei kuulunut.
Kyllä kaiketi hänet oli viety poliisikammariin. Viskaali ei hänen tähtensä ollut mitään epäilevinään tuonoin sisässä, kutsui vaan Hermania mukaansa, katselemaan muka palaneita paikkoja. Ettei hän jo silloin huomannut, mikä oikeastaan oli tarkoituksena!
Portilta sopi nähdä pitkän matkan poliisikammarille päin. Hän juoksi sinne, niin kiireesti, kuin heikot voimat myonsivät.
Herman puheli viskaalin kanssa porttikäytävässä, kun Elli äkkiä ilmestyi heidän eteensä, hätääntyneenä, kalpeana.
—Mikäs nyt? kysyi Herman ja Elli luuli ymmärtävänsä, ettei hänen millään lailla pitäisi osottaa minkäänlaista levottomuutta.
—Lapsia minä—pelkäsin että jos Herman on mennyt kadulle.
—Herman? Eikö hän ole sisässä?
—Ei—en luule—