Eivätkä he kumpikaan, ei Hilma eikä Aina kyenneet häntä siinä vastustamaan. Yleinen mielipide, olihan se tietysti kumoamaton tuomio, jonka suhteen varsinkin naisen tuli ehdottomasti alistua.
Mutta, herra varjele, se oli välistä hirveän vaikeata. Heillä juuri molemmilla oli useasti kiihkeä halu tehdä semmoista, jota tiesivät, ettei yleinen mielipide ensinkään hyväksynyt. Ja kun he onnistuivat tehdä sitä salaa, ettei se tullut tiedoksi, niin siinäkös vasta viehätys! Semmoiset työt ne heitä parhaiten toisiinsa sitoivatkin.
—Muistatkos?
—Niin, muistatkos? Sitä juuri, sitä kertaa!
—Mitä, jos joku tietäisi!
Näin he jo koulussa ollessaan viittailivat semmoiseen asiaan, josta vain he molemmat tiesivät. Toverit olivat harmiinsa haljeta.
—Nuo kun ovat olevinaan. Tietysti se ei ole yhtään mitään, koettavat vaan saada meitä uteliaiksi.
—Luuletko, että välitämme teidän salaisuuksistanne? Pyh, on meillä itsellämme paljon suurempia ja tärkeämpiä.
Niin he tavallisesti purkivat vihaansa sanoissa, nyrpistivät nenäänsä eivätkä olleet enää kuulevinaankaan, vaikka korvat olivat terhallaan, että jos kuitenkin jotain ilmaisisivat.
Niitä kyllä oli hauska niin kiusoitella. Mutta Tyyran suhteen he menettelivät toisella lailla. Joko he sitten koettivat täydellisesti peittää häneltä koko juttua, taikka jos pelkäsivät, että hän kuitenkin saisi siitä jotain vihiä, niin ehättivät jo edeltäpäin hänelle kertomaan, voidakseen antaa asialle niin edullisen värityksen kuin suinkin.