—Uskon minä. Sillä tämä on niin kummaa, ettei voi kummempaa tapahtua.
—Eikä ketkään tytöistä olisi uskaltaneet tätä tehdä, paitsi me kaksi.
Vai luuletko?
—Eivät toki olisi uskaltaneet, ei vaikka—! Kuka niistä olisi tullut ajatelleeksikaan mitään tämmöistä?
—Se oli minun tuumani, Hilma, alkuaan.
—Myönnän, myönnän.
—Kuule, oles hiljaa, siellä risahti metsässä.
—Taivas—jos siellä on humalaisia?—Taikka voroja?
—Taikka, ajatteles, jos joku hulluista on päässyt karkuun
Niuvanniemeltä.
—Aina, rakas, me olemme onnettomia.
—Kuunnellaanpas!