Hänen täytyi keskeyttää, sillä tarjotinta juuri tuotiin hänen luoksensa. Siinä oli täysi työ, ennenkuin hän oli saanut selvän kaikista leivoksista, ettei vaan erehdyksestä olisi joku laji jäänyt ottamatta. Syliinsä hän niitä keräsi toisella kädellään, toisessa kuin oli täysinäinen kahvikuppi, ja suuri kasa niitä siihen karttuikin. Mutta yhtäkaikki hän loi himokkaan silmäyksen tarjottimen jälkeen, kun se vietiin pois, epävarmana siitä, oliko tosiaan saanut joka lajia otetuksi, vai jäikö kenties sittenkin jokin ottamatta.

—Kyllä ne taas kerran pöyhistelisivät, jos saisivat Fannyn naitetuksi tohtori Brobergille. Mutta siitä ei tule mitään, sen minä sanon. Uskallanpa lyödä vaikka vetoa. Mitä hän rupeisi sukulaisiksi tuommoisten sivistymättömäin kanssa. Kauppiasarvostaan he mahtailevat, ja luulevat, ettei täällä nyt kukaan ole heidän veroisensa. Pyh, yks kauppias, onpa tämä koko herra! Konkurssin tekee ennen tai myöhemmin joka ikinen heistä. Siinä se arvo sitten on.

Hän keskeytti, kun pisti suurenlaista kupissa lionnutta vehnäspalasta suuhunsa. Sitä ei vielä ehtinyt kunnolleen niellä, ennenkuin jo jatkoi.

—Eikä minusta tuo Fanny mitään erinomaista ole, eihän se milloinkaan saa edes sanaa suustansa. Ja kotona ei kuulu toimittavan tuon taivaallista. Kirja kädessä vaan istuu—hyh, mitä semmoisella tekee? Ei suinkaan häntä kukaan vaimokseen huoli, joka vaan oikein ymmärtää.

Siihen tapaan sitä riitti. Ei tarvinnut toisen muuta kuin kuunnella ja myötellä.

—Soittamaanko se Fanny aikoo ruveta? myhäili rouva Ahlholm, minä ihmettelin että mihinkä se niin kiireellä läksi tohtori Brobergin luota.

—Niin, miksei hän siellä nyt puhellut Spooperkin kanssa, sanoi rouva
Penttinen, myöhemmälläkin kyllä vielä olisi ehtinyt soittaa.

—Fanny tulepas tänne vähän, huusi rouva Ahlholm, meillä on mammasi kanssa sinulle jotain sanomista.

Fanny tuli. Rouva Ahlholm kumartui pöydän yli, ja supatti niin, että kaikki sen kuulivat:

—Jätä soitto sikseen ja mene takaisin puhelemaan tohtori Brobergin kanssa. Et tiedä, koska häntä taas toisen kerran tapaat.