—Minä en tule sisään, pappa, silloin kuin meillä on nuoria herroja, en varmaankaan tule. Minua niin hirveästi hävettää, kun pappa aina semmoisia puhuu.
—Niin, kas tätä nyt! Minäkö en saisi hankkia tyttärelleni miestä.
—En huoli miehestä. En mene naimiseen milloinkaan.
—Minäpä naitan sinut väkisen, siinä tapauksessa.—Vai et muka mene naimiseen! Kaikkia minun pitää kuullakin. Mutta niinhän ne tytöt aina sanovat. Ja mieli sentään tekee.
—Ei sinua vaan vanhaksi piiaksikaan jätetä, sen minä sanon, intti äiti.
—Kun pappa edes lupaisi, ettei enää milloinkaan kutsu tohtori
Brobergia tänne. Lupaako pappa?
—Enkä lupaa.
—Hyvä pappa—! Eihän siitä kumminkaan lähde mitään hyötyä. Hän ei välitä minusta enkä minä hänestä.
—Hän välittää, saatpas nähdä. Ja sinäkö et välittäisi hänestä?
Tohtorismiehestä? Kreiviäkö sinä sitten odotat?
—Niin, samaa minä sanon, puuttui äiti puheesen, kreiviäkö sinä sitten odotat?