—Ja mitä sinä nyt oikeastaan aijot sitten? hän kysyi.
—Aijon ilmaista heille kaikki.
—Sillä et voita mitään.
—Niinkö luulet?—Kuulee, kuinka vähän sinä aavistat, millä kannalla asiat ovat.
—Mitä tarkoitat?
—Että sinä pian tulet isäksi, hän lausui ja pani painoa jok'ainoalle sanalle.
Se isku kohtasi. Holm kavahti ylös, jähmettyi, ja pääsi vasta hetken kuluttua ääneen:
—Valehtelet.
—Sen tulet näkemään syyskesästä.
Marthan viha vähän lauhtui, kun hän huomasi, minkä vaikutuksen hänen sanansa tekivät. Hänessä heräsi pieni toivon kipinä, joka sulatti sydäntä. Olihan heillä yhteinen huoli, se heidät sitoi toisiinsa: Oskar ei voisi häntä jättää tähän tilaan, tuo uusi rakkaus haihtuisi, entiset tunteet palajaisivat. Sillä olihan hän häntäkin rakastanut. Muisto siitä ajasta yhä enemmän lauhdutti hänen mieltään.