Kun laulu oli loppunut, tuli syvä hiljaisuus. Mutta äkkiä huudahti
Olga, hätäisesti ja tarttui molemmin käsin Ailin käsivarteen.
—Jumala, tuolla putosi joku järveen!
—Missä?
—Tuolla, tuolla!—Hän osoitti kalliota, jonka reunalla Martha oli istunut.
—Etteköhän erehtynyt? kysyi Ossi. Mutta hän kalpeni, paha aavistus lensi hänen aivoihinsa.
—En, en, minä näin sen aivan selvään.
—Vedenemo, kuiskasi Aili vavisten. Lähtään pois.
—Päästäkää minua soutamaan, niin joudumme pikemmin, sanoi Ossi.
Tytöt väistyivät venheen keskeen ja Ossi tarttui airoihin. Tuota pikaa he olivat rannassa.
Ylhäällä kartanossa ei kukaan tiennyt vielä mitään tapauksesta. Mutta ompelija oli nähty sinnepäin menevän ja kun häntä ei löydetty talosta, epäiltiin, että hän mahdollisesti olisi jyrkältä kalliolta luiskahtanut alas.