Palvelustytöt hajaantuivat metsään eri haaroille häntä etsimään, mutta Ossi otti miehiä mukaansa ja kiiruhti verkkojen ja seipäiden kanssa haromaan järveä, ja Olga, joka oli rohkealuontoinen, pirteä tyttö, meni rannalle katsomaan heidän työtään.
Aili siihen sijaan oli menehtyä säikähdyksestä; äiti koetti rauhoitella häntä, asetti hänet sohvalle lepäämään, hautoi kylmillä kääreillä hänen päätään ja lähetti noutamaan lääkäriä kaupungista.
Ei ollut sattunut tätä ennen, että heidän Alavalla asuessaan olisi kukaan Valkeiseen hukkunut, se oli tapahtunut joko aikaisempaan keväällä, taikka sitten syksyllä heikkojen jäiden aikana. Ja nuo tapaturmaan joutuneet olivat aina olleet Ailille tuiki tuntemattomia. Sen vuoksi ei se häneen niin kovin kauhistuttavaa vaikutusta tehnyt, kun hän siitä jäljestäpäin kuuli puhuttavan. Mutta nyt onnettomuus tapahtui hänen läheisyydessään, melkein hänen silmiensä edessä ja hukkunut oli lisäksi vielä hänen oma ompelijansa, jonka hän pari tuntia sitten oli vielä nähnyt terveenä ja elävänä, mitään pahaa aavistamatta. Häntä kammotti asua täällä enää päivääkään ja äidin täytyi luvata, että heti muuttaisivat takaisin kaupunkiin.
Marthan ruumis saatiin ylös parin tunnin päästä ja toimitettiin heti pois paarihuoneeseen. Ailille ei siitä aijottu kertoa ollenkaan, mutta hän ei antanut heille rauhaa, ennenkuin sai sen tietää. Ja silloin hän puhkesi valtaavaan itkuun.
Mutta Ossi joudutti hänen luokseen, otti hänet syliinsä, suuteli pois kyynelet hänen poskiltaan ja puhui hänelle helliä, rauhoittavia sanoja. Lääkäri saapui myöskin ja antoi hänelle nukuttavia rohtoja, joita oli tuonut mukanaan. Eikä aikaakaan, niin hän jo täydellisesti tyyntyi ja kun äiti toimitti hänet vuoteelle, meni hän samaa päätä uneen ja nukkui yhtä mittaa seuraavaa aamua melkein puolipäivään saakka.
Kun hän heräsi, oli kihlaleninki jo uuden ompelijan käsissä, eikä mitään merkkiä näkynyt enää eilisestä tapaturmasta. Ei puhunut siitä kukaan liioin sanaakaan, mutta hauska uutinen hänelle siihen sijaan kerrottiin:—Ossi ja Olga jäisivät Alavalle muutamiksi viikoiksi, kenties koko kesäksi. Se sai Ailin iloiselle mielelle, aivan niinkuin äiti oli arvannutkin, hän ei enää virkkanut mitään poismuutosta, tuskin muisti sitä tahtoneensakaan.
Ja niin vähitellen unohtui onneton ompelija. Kun tapauksesta joskus puhuttiin, oli se kansantarun yhteydessä, ja saattoi Ailikin sitä jo levollisesti kuunnella. Ei se enää kammoa herättänyt, korotti vaan seudun omituista, salaperäistä viehätysvoimaa.
Kihlajaisissa, viikkokausi sen jälkeen, oli ilo ylimmillään, innostuneita, kauniita puheita pidettiin morsiusparin kunniaksi, tanssia kesti myöhään yöhön, ja aamupuoleen syötiin komea illallinen. Morsian oli suloinen, sulhanen hieno ja ylevä. Kaikki heitä ihailivat ja ylistelivät, ja monet monituiset maljat heidän onnekseen sinä iltana tyhjennettiin.
["Suomen Kuvalehti" 1894.]