—Tuleeko äiti minua nyt luettamaan? hän kysyi.
—Luettaako äiti Antille satukirjaa, että mekin saamme kuulla, ehdotteli Saimi Antin takaa.
—Satua, satua, jokelteli pikku valkotukkainen Henni ja tunkeutui Antin sivu kyökkiin.
—Herran terttu, huudahti Anna, jonka silmät loistivat hänen lemmikkiään vastaan. Vai pitäisi hänenkin jo kuunnella satua.
Eevi otti hymyillen Hennin käsivarrelleen.
Antti oli jo avannut kirjan valmiiksi pöydälle.
—Vai niin. Tuhkimus tähkimys kiukaan päässä, sitäkö nyt luetaan?
—Sitä, sanoi Antti.
Eevi istui tuolille, Henni sylissä, Saimi asettui polvilleen toiselle tuolille, kyynäspäät pöydälle ja leuka käsien varaan, ja Antti seisoi kirjansa ääressä, jotakuinkin itsetietoisena, sillä häntähän tässä nyt piti kuunneltaman.
Kovalla äänellä hän alkoi ja hartaasti häntä seurasivat Saimi ja Henni, silloin tällöin äiti hiukan oikaisi, muuten luku kävi kuin vettä, vaikka hän vuosi sitten vasta aakkosia opetteli.