Väki kääntyi nyt kuninkaan puoleen ja rukoili häntä rajoittamaan Vellamon liikanaista anteliaisuutta. Mutta Ahti vaikeni kauan ja hänen kasvoissaan kuvautui osaksi suruista mieltä, osaksi syvää miettiväisyyttä.
»Kantele on poikasen oma», vastasi hän viimein, »mutta hän saakoon sen vasta silloin, kun hänessä on miestä sitä käyttämään. Savon synkässä salossa löytyy vuori, nimeltä Valon-vuori, jonka juurta eivät päivän säteet ole löytäneet, mutta jonka huippu rohkeasti ylenee loistavata taivasta kohden. Tämän vuoren luolaan kätkeköön pikku-mies kanteleen ja poikanen valloittakoon sen sieltä omakseen.»
Pikku mies heti sieppasi kanteleen olkapäälleen ja samosi sen kanssa kauas pois.
Ahti otti Heikin taaskin käsivarrelleen lähteäkseen hänen kanssaan jälleen matkalle, mutta Vellamo koki heitä siitä estellä.
»Maltas», sanoi hän, »enhän ole vielä näyttänyt poikaselle aarre- aittani komeutta».
»Sitä emme nyt joudu ihailemaan», vastasi Ahti; »sillä yö on pitkälle joutunut ja päivän ruhtinas jo kohta nousee leposijaltaan».
Tämän sanottuaan hän nousi veden kalvolle ja riensi poikasen kanssa ulos aavalle merelle. Heitä seurasi nytkin koko joukko Vellamon neitosia ja entisen tapaista kulkua taaskin jatkettiin.
Mutta yö oli jo loppumaisillaan ja taivaan itäisellä rannalla koitti kultainen aamurusko. Meren neitoset sukelsivat toinen toisensa jälkeen alas veteen, ja yhä rajummalla nopeudella kiiti Ahti siintävää mannermaata kohden.
Eipä kulunutkaan aikaa kun silmänräpäyksen verran, ennenkuin he jo rantaan saapuivat. Samassa kohosi aurinko aamuruskon helmasta; Ahti laski Heikin käsivarreltaan kuivalle maalle, mutta itse hän vajosi alas meren syvyyteen ja—katosi. Ypö yksinään seisoi nyt Heikki rannalla. Toisella puolen laajeni hänen eteensä kuiva kanervikkoinen kangas, toisella mahdottoman suuri järven selänne. Nolomielin mietti Heikki siinä seisoessaan kaiken ajallisen katoovaisuutta ja oli juuri itkuun hyrähtämäisillään, kun hän äkkiä älysi rannalla oman pienen kaarna- laivansa.
»Olet varmaankin tullut minua kotia noutamaan!» huusi Heikki iloisena ja hyppäsi toisella jalallaan laivan kannelle.