Jalat olivat niin keveät. Hän enemmän lensi kuin astui, ylös ensin, sitten oikeaan, sitten vasempaan ja portista sisään, rappusia ylös ja—!
Sanni oli ylhäällä. Salissa Körnerin kanssa. He aikoivat juuri lähteä kirkkoon, kun joku tohahti ovesta ja suoraa päätä kiidätti Sannin kaulaan.
—Kuka … Siiri … viimeinkin … sinä pahankurinen, ai, ai, elä kurista … odota … että sinua tukistan ensin … hyvä ihme … minulla ei ole huulia enää … hän panee ne murskaksi…
—Olen niin iloinen, Sanni, niin iloinen…
—Sinä paha lapsi, miksi nyt vasta tulet?
—Kun odotin sinua…
—Ooh, ja minä taas odotin sinua. Villiam, ota hänet syliin ja nosta kohoksi ja sano, että hän on lapsi…
—Ei, ei, ei…
Siiri tepasteli jaloillaan, kun Villiam piteli häntä käsillään ylhäällä.
—Lupaattekos olla kiltti ja ottaa minut myöskin ystäväksi, ennen ette pääse.