MAUNO. Selvä kuin päivä ja musta kuin yö. Ei muuta kuin lippu liinaa ja lappu lautaa ja alloo! niiden kanssa hautaan. (Aikoo lähteä.)
ANNA. Herra varjele, Mauno, kuinka sinä noin puhut?
MAUNO. No, eikö ole totta? Mitä ihminen täällä muuta tekee kuin syöttää suuta elääksensä, elää kerran kuollaksensa. Eikä sure kukaan köyhän kuolemata. Parempi vaan, kuta pikemmin hän tästä kurjuudesta pääsee.
ANNA. Mitä aiot tehdä, Mauno? Minkätähden lähdet järvelle nyt,—yksinäsi ja tuommoisessa mielentilassa? Vie airot pois, sinä et saa tänä iltana enää mihinkään mennä. Kuuletko, anna tänne airot.
MAUNO. Enkö saa mennä? Sittenpähän kumma lienee. On työjuhdallakin sunnuntaina vapautensa, tiedämmä. Ja minä haluan nyt laskea koskea alas, että hurisee.
ANNA. Koskea alas! Mauno, sinä varsin menet henkeäsi kaupalle.
MAUNO. Mikä sitten!
ANNA (ottaa Maunoa käsivarresta). Hyvä Mauno, elä mene; elä mene tänä iltana enää mihinkään! Jää tänne, illallinenkin on jo kohta valmis. Jää nyt!
ROINILA ja OLLI (tulevat vasemmalta ja pysähtyvät perälle. Olli puhuu hiljaa Roinilalle, osoittaen sormellaan Annaa ja Maunoa.)
MAUNO. Sinunko kanssasi kiistelemään? Ei kannata! Vaan tuolla tulee isäsi ja Olli,—niin, vedä vaan pois kätesi, etteivät näe sinun tätä köyhää rottaa silittelevän. Ha, ha. (Menee oikeaan.)