ANNA. Semmoinen visapää! Ja minä hullu vielä menin häntä rukoilemaan. Eikö lienekin vaan suotta aikojaan minua säikytellyt. Nauraa ehkä siellä nyt pelvolleni. Ja saattaa luulla minun kumminkin—! Mutta antaahan olla. Minä näytän hänelle, että häntä oikein vihaan! (Ottaa maitopytyn ja vie sen huoneesen.)
ROINILA ja OLLI (tulevat esiin).
OLLI. No, mitäs nyt sanotte, Roinila?
ROINILA (sytyttää piippuansa). Hm—saatat olla oikeassa.
OLLI. Hän riippui kahden käden Maunossa kiinni.
ROINILA. Niin teki.
OLLI. Ja peljästyi, kun huomasi meidät.
ROINILA (puhaltaa savua). Siltä se näytti.
OLLI. Paha merkki. Teidän sijassanne en päivääkään enää kärsisi Maunoa talossani, en hiisi vie kärsisikään.
ROINILA (puhaltaa taas savua). Jokohan tuo nyt tosiaankin luulee minulle vävyksi pääsevänsä?