OLLI. Siitä voitte olla varma. Ne tuumat hänellä jo kauvan ovat olleet.
ROINILA. Eipä uskoisi. Montako vuotta siitä on, kun hän mieron kulkijana Pohjanmaalta tänne tuli. Tuskin kymmentäkään.
OLLI. Kun konna pääsee korrelle, niin hän pyrkii orrelle, ettekö sitä tiedä.
ROINILA. Varokoon vaan, ettei keikahda korreltakin alas ylemmäksi kurotellessaan.
OLLI. Entä jos hän onnistuisi? Rohkea rokan särpii, sanotaan. Mutta olisipa se yhtäkaikki vähän somaa, jos renkinne sieppaisi teiltä tyttären.
ROINILA. Olisi tuo vähän.
OLLI. Ja mitä ihmiset enää sanoisivatkaan! Kyllä siitä melua syntyisi ja puhuttaisiinpa asiasta muuallakin, ei vaan omassa kylässä.
ROINILA. No, kuinkas muuten. Kaiketi siitä hirmuinen hälinä nousisi, se on tietty. Ja akkaväki juoruaisi ja nauraisi kitkattaisi,—ei— semmoista häpeätä täytyy ajoissa välttää.
OLLI. Ellei ole jo liian myöhäistä?
ROINILA. Myöhäistä? Kuinka niin?