OLLI. Jos Mauno, niinkuin näyttää, on saanut Annan puolelleen, niin—
ROINILA. Niin, mikäs sitten tulee eteen? Mutta en minä usko kuitenkaan.
OLLI. Ei tiedä. Rakkaus on kuuro ja sokea. Olkaa vaan varoillanne ja tehkää niinkuin äsken jo sanoin.
ROINILA. Ettäkö laitan Maunon meiltä pois?
OLLI. Niin; ja naitatte sitten tyttärenne toiselle.
ROINILA. Hm. (Puhaltaa savua.) Ei taitaisi olla hullumpaa.
Mutta kenelle?
OLLI. Vaikka minulle.
ROINILA. Sinulle? Ole nyt.
OLLI. Ei maar',—oikein totta. En ole aivan tyhjä mies minäkään. Sainhan sedältäni periä hyvän talon, niinkuin tiedätte. Kelpaisi siinä emäntänä heilua, vai mitä arvelette?
ROINILA. Niin; kai, kai!