ANNA. Josko saisit mun multaan peittää, isä, parempaa muutosta emme toivoa voi.
ROINILA. Elä puhu noin! Mikä minulle, miesparalle eteen tulisi, jos viimeisenkin lapseni kadottaisin? Ole, Herran nimessä, ennen naimatonna vaikka kaiken ikäsi, en välitä muusta, kun vaan tulisit terveeksi taas ja virkeäksi.
ANNA. Sinun tähtesi tahdon koettaa, isä.
LEENA (tulee tuvasta) Mikä ihme sille Ellille on tullut, kun ei koko päivänä palaja kaupungista? Johan tällä ajalla olisi ennättänyt sen seitsemän kertaa siellä käydä.
ROINILA. Tosiaankin! Hän viipyy merkillisen kauvan. Mutta ehkei hän ole saanut maitoa pikemmin kaupaksi menemään.
LEENA. Semmoista erää! Olisi hänellä ollut edes kuormallinen, mutta kaksi pientä putinaa vaan.
ROINILA. Maltas, tuoltapa jo luulen kuulevanikin hänen äänensä.
ELLI (kulissien takana). Ptruu! Kas niin. Kiitoksia nyt vaan, Paavo. Teitpä oikein hyvän työn kun otit minua kärryihisi. Mitä sanot? Eikö kestä kiittää? Kestääpä hyvinkin, sillä vähintään tuntia ennemmin pääsin sillä tavalla kotiini. Ptruu! Pidä, herran tähden, ohjaksista, Paavo, meneehän hevosesi maantien yli. Enemmän vielä oikealle! Noin. Hyvästi, hyvästi! (Tulee esiin, kantaen molemmissa käsissään maitohinkkuja.)
LEENA. Hevosessa pääsit ja sittenkin olet näin kauvan viipynyt.
ELLI. Elkää riidelkö, Leena, minulla on hyviä uutisia.