LEENA. Antakaa, minä sen teen. Ja tule pois, Elli, sinäkin jo työhön, ettei koko päivä tässä hukkaan mene.
(Leena, Elli ja miehet menevät tupaan.)
SANNA (erikseen). Eikös minua käsketäkään? (Rykii ääneen.) Äh—äh—kieli oikein kuivaa suulakeen näin kuumalla ilmalla;—äh—äh—ja kurkkukin on niin karhea, että kirpelehtelee, äh, äh!
ROINILA. Mene sinäkin, Olli, saamaan vähän virvoitusta!
OLLI. Enpä vaan jätäkään teitä tänne yksin tuon veijarin kanssa. Kun semmoisella vaivalla hänen kiinni sain, niin totta myöskin katson, ettei hän samalla irti pääse. Ehkä olisikin viisaampaa, jos panisimme hänen köysiin. Tiesi, mitä hänellä lie mielessä.
ROINILA. Suotta se on. Kyllähän kaksi miestä aina voi yhden hallita.
SANNA (hiipielee aitan luo). Minä täällä katselen ja katselen, mutta hakee menneenvuotista lunta. Ei mahda olla köyttä koko talossa? Kas tuossa kumminkin löysin. Eiköhän tämä kestäisi?
MAUNO. Se on oivallinen. Pitäisipä muorin nyt saada edes ryyppy kaikista vaivoistaan.
SANNA. Niin, hi, hi, hi, ei maar' pieni ryyppy pahaa tekisi, hi, hi, hi,—aina se vähän priskaa kun sydäntä hiukaisee, vaikka en minä juuri muuten viinaan menevä ole.
ROINILA. Kyllä Leena antaa, jos menette tupaan.