PENTTULA. Mies, sinä koettelet kärsivällisyyttäni. Aijotko minua totella, vai—?
KYLÄNMIES. Kohtsillään, kohtsillään, malttakaa vaan pikkuisen vielä.
ERÄS MIES OVENSUUSTA. Älä viivyttele suotta, vaan tee niinkuin on käsketty.
KYLÄNMIES. Oletko läsnä tässä sinä vieraan miehen puolesta?
MIES. Se on tietty.
KYLÄNMIES. Ja te kaikki, katsokaa tarkoin mitä tässä tapahtuu, vieraan miehen puolesta.
VÄKI OVENSUUSTA. Sen teemme.
KYLÄNMIES. No, täytynee tähän sitten ruveta. (Laskeutuu penkille pitkin pituuttaan.)
PENTTULA (ottaa puukon vyöltään, paiskaa sen pystyyn laattiaan ja asettaa vasemman kantapäänsä päälle; vetää sitten miehen kädet suoriksi ja mittaa häntä kepillä vasemman jalan varpaista oikean käden sormiin ja päinvastoin oikean jalan varpaista vasemman käden sormiin, jota tehdessään hän lukee):
"Voi, sinä paha pakana.
Tiedänhän sinun sukusi.
Pohjan akka harvahammas,
Teki poikoa yheksän,
Tyttölapsen kymmenennen.
Niille etsi ristijätä,
Eipä saatu ristijätä,
Eikä löytty kastajata.
Itse risti rikkomansa,
Itse kastoi kantamansa.
Minkä pisti pistoksiksi,
Minkä luhtoi luunvaloksi,
Minkä hammasten kivuksi,
Minkä äijytti ähyksi,
Minkä muuksi turmioksi.
Sainpa kyitä kymmenkunnan,
Kääryn mustia matoja.
Kynsin kyitä käännyttelin,
Käsin käärmeitä pitelin,
Mull' on kynnet kyynveriset,
Käet käärmehen taliset,
Niillä puskun pään puserran,
Niillä tapan tauin nuolet
Hiviöstä ihmisraukan,
Emon tuoman ruumihista.
Jotta saisi sairas maata,
Voisi voihkaja levätä,
Saisi maata maatumatta.
Nukkua nukisematta."