HOPPULAINEN. Oikein riivattu. Hiisi toi minun sinulle avuksi lempeä
Loviisalle nostaessasi.
LOVIISA. Mitä sanoo hän? Lempeä minulle nostaessa? Minulle? Luuletko kenenkään tarvitsevan minulle lempeä nostaa, sinä hävytön mies.
HOPPULAINEN. Antakaa anteeksi, luulin teitä lampaaksi, vaikka lienettekin pappilan musta pässi. Minkätähden hän muuten on teitä hankokaulaan pannut, pelkäsikö aidan läpi menevänne?
LOVIISA (ottaa pihlajan kaulastaan ja heittää sen Hoppulaisen eteen). Sitä ei tarvitse sinun tietää, mokomakin kylänkoira, enkä aio sitä sinulle selittää. Hyvästi, Penttula, en tahdo olla samassa huoneessa tuon miehen kanssa.
HOPPULAINEN. Hyvästi, hyvin hyvästi portaille, mutta siitä nurin niskoin!
PENTTULA. Mitä sinulla oli täällä tekemistä, sano!
HOPPULAINEN. Heitä jo viitahan vihasi, kanervahan katkerasi ja täytä tuo pullo sillä nesteellä, joka tämän maailman surunlaakson muuttaa taivahan ilosaliksi.
PENTTULA. Viinaako tarkoitat? Kuinkas on maksun laita?
HOPPULAINEN. Matti on kukkarossa tälläkin haavaa. Mutta uskonethan toki tuonvertaisen velaksikin? Ellen maksa minä, kyllä maksaa Aholan Antti, ja ellei hänkään maksaisi, niin kirkonkirves ja rautalapio, ne köyhän velat suorittaa.
PENTTULA. Aholan Antti! (Erikseen) Sattumus taaskin avukseni tulee! (Ääneen) No, olkoon menneeksi. Jos ensi yöksi tulet Antin kanssa tuonne salolle viinaa polttamaan, niin täytän heti pullosi. Minulla näet olisi muita toimia. Eikä teidän vallesmannia tarvitse peljätä, ei hän minun viinapannuuni hyppisiään pane. Noh,—mitä arvelet? Palkalla en tingi. Saatte markan rahaa ja kannun viinaa kumpikin.