HELENA. Sen heti teen. (Aukaisee ikkunan; Hoppulaisen kasvot tulevat näkyviin.)
HOPPULAINEN. Morjens! Saako tänne pistää nenänsä sisään?
HELENA. Tekö se vaan olittekin, Hoppulainen!
HOPPULAINEN. Minähän se vaan olin, mutta onhan sitä siinäkin.
HELENA. Kuinka pääsitte sinne ylös?
HOPPULAINEN. Mikäs konsti siinä,—onhan maailmassa tikapuita. (Alkaa sahata ikkunanrautoja.)
HELENA. Mitä teette, Hoppulainen? Mikä on tarkoituksenne?
HOPPULAINEN. Nämä raudat vaan tästä sahaan poikki, sitten otan hempukkani kainaloon ja vien hänet suden kuopasta pois. Näes, ennen tynnyrin kirppuja varjelee, ennenkuin kaksi yksimielistä.
HELENA. Ooh,—kiitos siitä! Mutta luuletteko minun olevani valmiin lähtemään täältä teidän kainaloonne.
HOPPULAINEN. Ellet tule kainalooni, niin tule sitten selkääni, sama se minulle on. Soromnoo, sanoi laukkuryssä.