HELENA. Mutta minä en lähde täältä teidän kanssanne, en, vaikka mikä olisi.
HOPPULAINEN. Kyllä sinun täytyy, jos mielit lain kovista kourista päästä.
HELENA. Minäpä en tahdokaan niistä päästä, vaikka olisivat vielä kovemmat kuin ovatkaan.
HOPPULAINEN. Tottako se on vai leikkiä?
HELENA. Olisinko nyt sillä mielellä, että saattaisin leikkiä laskea.
Väkisin ette voi minua pakoon viedä, ja omasta ehdostani taas en lähde.
Lakatkaa vaan turhasta työstänne.
HOPPULAINEN. Mutta kuulehan nyt, Helena, yhtäkaikki! Minulla on tuolla maantien varrella hevonen, ja sillä vien sinun semmoiseen paikkaan, ettei kruununmiehet ikinä saa sinuun kynsiään iskeä.
HELENA. Vai niin. Elättäisitte kaiketi minua siellä Peltolan rahoilla. Mutta varokaa itseänne, Hoppulainen, jos te vaan niihin rahoihin koskette tai niistä rahtuakaan hävitätte.
HOPPULAINEN. Herran poika,—minäkö niitä hävittäisin?
HELENA. Viekää isälle terveisiä ja sanokaa hänelle, että paljon tosin olen saanut kärsiä, mutta nureksimatta otan kaikki vastaan, jos hän vaan toimittaa Peltolan rahat takaisin. Rikos on kuin raskas taakka tunnollani, niin kauan kuin rahat pidätetään oikealta omistajaltaan.
HOPPULAINEN (erikseen). Lempo vieköön, jos minä tästä ymmärrän sanaakaan. Tyttö parka mahtaa olla sekaisin päästään.